"Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä."
Ehdotettuun lakiin sisältyisi säännös vajaavaltaisen kuulemisesta suullisessa käsittelyssä. Vajaavaltaisen suullista kuulemista harkittaessa olisi otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa. Jos vajaavaltaisen suojaamiseksi tai hänen itsenäisen mielipiteensä selvittämiseksi on tarpeen, häntä voitaisiin kuulla niin, että läsnä olisi hänen lisäkseen vain yksi tai useampi hallintotuomioistuimen jäsen. Tarvittaessa hallintotuomioistuin voisi määrätä vajaavaltaiselle tukihenkilön, joka voisi olla vajaavaltaisen henkilökohtaisena tukena suullisessa käsittelyssä. Ehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa vajaavaltaisen oikeutta tulla kuulluksi ja ilmaista näkemyksensä oikeudenkäynnissä.
Ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on katsottu, että myös asianosaisen vaatima suullinen käsittely on voitu jättää järjestämättä, jos tapaukseen liittyy erityisiä piirteitä, joiden vuoksi suullinen käsittely ei ole tarpeen (esim. EIT Şimşek v. Turkki 2012 ja Grande Stevens and Others v. Italia 2014). Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun päätös on perustunut terveydellisten seikkojen arviointiin ja asian arvioiminen on ollut mahdollista puhtaasti kirjallisen aineiston perusteella (esim. EIT Hurting v. Ruotsi 2004 ja Ekholm v. Suomi 2007) tai kyse on teknisistä seikoista (EIT Juričić v. Kroatia 2011). Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan sosiaaliturva-asioissa tulee kiinnittää erityistä huomiota myös tehokkuus- ja taloudellisuusnäkökohtiin, sillä suullisten käsittelyjen pitäminen saattaisi olla esteenä näiden asioiden vaatimalle joutuisalle käsittelylle (EIT Pirinen v. Suomi 2006 ja Elo v. Suomi 2006).
Suullista käsittelyä koskevien tarkempien prosessisäännösten puuttuminen on johtanut siihen, että suullisen käsittelyn kulussa voi olla eri hallinto-oikeuksien kesken eroja, jotka eivät liity pelkästään asian laatuun tai siihen, käyttävätkö oikeudenkäynnin osapuolet lainoppinutta asiamiestä tai avustajaa. Menettelysäännösten yleispiirteisyys voi vaikeuttaa asianosaisten ja heidän asiamiestensä tai avustajiensa valmistautumista suulliseen käsittelyyn. Sama koskee katselmusta.
Hallintopäätöksen tehneen viranomaisen asemaan oikeudenkäynnissä liittyy valitusoikeuden ohella muitakin kysymyksiä. Hallintotuomioistuimen tulee aktiivisen prosessinjohdon keinoin huolehtia tasapuolisuudesta asian selvittämisessä. Hallintotuomioistuimen tehtävänä ei ole julkisen edun valvominen oikeudenkäynnissä, vaan julkinen etu otetaan huomioon vain siinä määrin kuin aineellinen lainsäädäntö sitä edellyttää. Hallintopäätöksen tehneen viranomaisen asemaa asian selvittämiseen osaltaan velvollisena oikeudenkäynnin osapuolena on tarpeen selkeyttää.
Hallintotuomioistuinten toiminnassa ja hallintoasioita koskevassa oikeudenkäynnissä on lisääntyvästi merkitystä eurooppalaisilla oikeusturvan vaatimuksilla. Ne perustuvat erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan sisältämiin perusvaatimuksiin. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on monelta osin täsmennetty ja konkretisoitu näiden vaatimusten sisältöä.
Viittauksia oikeudenkäymiskaareen ja hallintolakiin vähennettäisiin ottamalla viittaussäännösten sijaan nimenomaiset säännökset uuteen lakiin.